Vuotso - Suomen eteläisin saamelaiskylä
Sodankylästä noin 90 km pohjoiseen. Kakslauttasen ja Tankavaaran läheisyydessä.
Vuonna 2020 Vuotson (johon lasketaan myös Purnumukka) asukasmäärä on ollut 303.
Muuttovoittoinen kylä Sodankylän kunnan alueella.
Tunnettuja vuotsolaisia: Erkki Hetta (Reutu), Eero Magga, Andreas Alariesto, SomBy, Ravggon, Martti Hetta (Kuru-Martti), Tiina Aikio, Tuula-Maija Magga-Hetta, Olli Magga, Pekka Aikio, Katja Magga
Suuri osa vuotsolaisista elää porotaloudesta, alueella on vahva poronhoitokulttuuri, jonka juuret ovat kaukana historiassa.
Vuotso, saameksi Vuohčču. Sana vuotso merkitsee pitkänmallista vetistä suota.
Kylä on alkanut kasvamaan Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden teon myötä 1960-luvulla, jolloin altaiden alle jäi vanhoja alueen kyliä; Kurujärvi, Mutenia, Korvanen, Riesto, Laiti ja Laitala.
Mutkikas Riestojoki ja Tankajoki ovat olleet tärkeitä kulkuväyliä ennen vanhaan. Historiallinen Ruijanpolku kulkee Nattastunturien yli itäpuolta Jäämerelle asti.
Vanhoissa karttamerkinnöissä Vuotson alue on nimellä Sompio-By.